sunnuntai 28. elokuuta 2011

Pyynikinajot 2011, näytösajot

Hämeen moottorikerho järjesti loistavan Pyynikinajojen näytösajo tapahtuman Nokian renkaiden testiradalla sunnuntaina 28. elokuuta 2011. Paikalla oli todella paljon 50-, 60- ja 70-luvun kilpamoottoripyöriä ajokuntoisina ja mikä tärkeintä ajohaluisina. Varikolle oli vapaa pääsy ihailemaan pyörien kuntoon laittoa ja vaikka juttelemaan veteraanikuljettajien kanssa. Nokia renkaiden testirata tarjosi näyttävät puitteet ajamiseen, vaikka Pyynikin ympäristön tiet olisivat olleet nostagisempia, pääsi näin radalla lähemmäksi prätkiä ja näkemään niitä useammin ja lähempää kuin katuradalla.

Prätkät oli jaeteltu kolmeen eri ikäluokkaan eli 50-luvulla, 60-luvulla ja 70-luvulla ajaneisiin pyöriin. Mukana oli aitoja Pyynikin kiertäjiä ja muita ajankohdan kilpureita. Jokainen "luokka" ajoi kaksi noin 10 min lähtöä, esitellen pyöriänsä ja niiden suorituskykyä.

Tilaisuus alkoi sinänsä harvinaisesti, että järjestävä taho siirsi aloitusaikaa ½ tunnilla aikaisemmaksi sateen uhan takia. Yleensä on jouduttu odottelemaan tapahtumien alkua ja sade on siirtänyt alkua myöhäisemmäksi tai peruuttanut tapahtuman kokonaa. Pointsit tästä järjestäjälle. Paikalle oli kerääntynyt todella paljon vanhoista moottoripyöristä kiinnostuneita. Parkkipaikat olivat täynnä autoja ja moottoripyöriä.

Kuvia tapahtumasta löydät valokuvagallerioista, Picasawebistä tai nurkkaus.net:istä. Ja videonpätkä on tulossa Youtubeen kunhan kerkiän sen sinne saamaan. Mutta laitetaan tähän nyt maistiaiseksi muutama valokuva.

Lähettäjä Pyynikinajot 2011

Lähettäjä Pyynikinajot 2011

Lähettäjä Pyynikinajot 2011

Lähettäjä Pyynikinajot 2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki tämän blogin kommenti tarkastetaan ennen niiden julkaisemista. Epäasialliset, herjaavat, rasistiset tms. kommentit tullaan poistamaan.