tiistai 10. tammikuuta 2012

Keskeltä talvea...

Päivitetään nyt vähän kuulumisia tännekkin blogiin. Näin talven keskellä pitää silti jo alkaa ajattelemaan tulevaa ajokautta. Joko ei enää ole kuin 3 kk päässä. Toivottavasti päästään ajelemaan jo huhtikuun puolessa välissä tai jopa vähän aikaisemmin. Parina edellisenä vuonna oma ajokausi on alkanut juurikin huhtikuun 15. päivä. Sitä siis odotellessa. Mutta onhan tässä talven aikanakin jotain mielenkiintoista tarjolla prätkäilijöille. Talven käännekohta MP12 moottoripyöränäyttely on ovella. Niitä odotellessa kuluu taas pari viikkoa hyvin. Pitäähän näyttelyyn taas mennä pojan, ainakin pojan, kanssa katsastamaan meininkiä ja mitä kaikkea uutta siellä on tarjolla. Kameroiden kanssa tietenkin.


MP12 moottoripyöränäyttelyn TV-mainos. Suoraan Youtubesta.

Sen verran ajatukset ovat prätkäilyssä pyörineet, että olin jo tuossa uuden vuoden jälkeen menossa, vapaa päivillä kuin olin, katsomaan Tampereella museokeskus Vapriikkiin Täyttä kaasua Pyynikillä näyttelyä. Tarkoituksen oli käyttää hyväksi Veikkauskortin etua, jolla museoon pääsi keskiviikkoisin ilmaiseksi. Mutta kas kummaa etu olikin mennyt umpeen vuoden vaihteessa. En sillä kertaa mennyt näyttelyyn, mutta katson seuraavan sopivan vapaa päivän ja vien pojan mukani museoon.

Vielä en ole saanut aikaiseksi suunnitella suuriakaan seuraavan ajokauden ajoista. Jälleen kerran reissut ja muuta ajelut jäävät melko viime tinkaan ja ex-tempore jutuiksi, jos niiksikään. Sen verran kuitenkin olen saanut aikaiseksi, että olen omille nettisivuilleni ja tänne blogiin laittanut google kalenterin, johon olen joitakin prätkäilyyn liittyviä juttuja yrittänyt merkitä. En tiedä kuinka toimiva tai hyödyllinen se on, mutta siitä pystyy jokainen liittämään tapatumia omaan google kalenteriinsa tai jakamaan kalenteria omilla nettisivuillaan tai blogissaa. Jos sinulla on tiedossa jotain suurempia tai pienempiä tapahtumia ja haluat ne näkyville kalenteriin, niin lähetä rohkeasti palautetta. Joko maililla tai sitten kommentoimalla tätä kirjoitusta.

Oma prätkäni rupeaa olemaan varmaankin valmis seuraavalla ajokaudelle. Ainakin uskon niin. Sattuneesta syystä vein tänä vuonna oman prätkäni R.M. Heinolle talvisäilöön. Taka-ajatuksena oli vain se, että yhdistän huollon ja talvisäilytyksen. Huolto joka prätkään piti tehdä oli ns. iso huolto, venttiilien säätöä yms, enkä niitä rupea itse duunaamaan. Olisin joutunut viemään prätkän kuitenkin huoltoon heti kauden aluksi. Mutta kun huollot tehdään samaan aikaan samassa paikassa talvisäilön kanssa, säästä itselläni aikaa ja toivottavasti myös rahaa. Ja prätkä on ajovalmis heti kauden alussa. Ja onhan prätkässä vielä hieman takuuta jäljellä, niin oli kai hyvä huoltaa se vielä kerran oikeen jälleenmyyjällä? Sitä en kyllä tiedä onko talvisäilön ja huollon hinta kuinka kohdaallaan. R.M. Heino jo meinaan muisti minua laskulla. 564 € pitäisi pulittaa ennen kuin saa prätkänsä ajoon.

Ensi kaudeksi olen ajatellut investoida pieneen videokameraan, jonka saan kypärään tai prätkään, miksei myös autoonkin, kiinni. Sillä voisi sitten kuvata jonkilaisia ajelu videoita. Vaihtoehdot ovat tällä hetkellä GoPro HD motorsport HERO tai sitten verkkokauppa.comin Opticam HDMax Extreme. En vain oikeen osaa valita näiden kahden välillä. Vaikka kuinka olen tutkinut internetin ihmeellistä maailmaa. Opticam on 100 € halvempi kuin GoPro, mutta onko laadussa ja mukana tulevissa tarvikkeissa hirveästi eroa? Jonkinlaisia päätöksiä tarvii kohta puoliin ruveta tekemään. Yksi vaihtoehto olisi tietenkin rakentaa teline nykyiselle still kameralle. Sen saa kyllä helposti kiinni ohjaustankoon tai muuhun putkeen. Ja veden kestävänä se ei olisi moksiskaan jos vaikka vähän kastuisi. Haitta puolena on se että se ei kuvaa kuin 640x480 resoluutista kuvaa. Ei päästäisi HD kuvaan. Mikä sitten on parasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki tämän blogin kommenti tarkastetaan ennen niiden julkaisemista. Epäasialliset, herjaavat, rasistiset tms. kommentit tullaan poistamaan.