sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Mustalahdessa pärisee

Tiistaina 22. toukokuuta Tampereen Mustalahdessa pärisee. Siellä on tavallisen Pirkanmaan motoristien tiistaikokoontumisen lisäksi Aamulehden Moron prätkäkauden avaus. Alueelle on autoilta pääsy kielletty ja voi olla että osa kaksipyöräisistäkin joudutaan ohjaamaan Särkänniemen parkkipaikalle. Mutta nähtävää ja koettavaa on varmasti vähän kaikille moottoripyörien ja pärisevien kaksipyöräisten ystäville. Paikalla on ainakin moottoripyörien erikoisliikkeiden esittelypisteitä ja tarvikemyyntiä.

Jotta koko touhu ei menisi pelkästään kaupalliseksi on paikalla myös Mansen Masinistien veteraanimoottoripyöriä. He ovat valinneet joukostaan 8 mielestään edustavinta moottoripyörää näytille. Näistä saa sitten yleisö valita oman suosikkinsa Mansen masiinaksi eli parhaaksi museomoottoripyöräksi. Kannattaa poiketa paikanpäällä antamassa oma äänensä jollekin veteraanille.

Sen verran kuulin etukäteistietoa, että paikalle voi ilmestyä kaksi taidokkaasti entisöityä mopediakin. Tunturi Sport vm. 62 ja Zünbapp. Jo pelkästään niitä kanttaa käydä katsomassa. Itse yritän ehtiä ja mahtua kameran kanssa paikalle ja laittaa kuvia tänne blogiin tiistai-iltana tai keskiviikkona.

Moron sivuilta juttua tapahtumasta: http://moro.aamulehti.fi/2012/05/17/moro-avaa-pratkakauden-tiistaina-mustassalahdessa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki tämän blogin kommenti tarkastetaan ennen niiden julkaisemista. Epäasialliset, herjaavat, rasistiset tms. kommentit tullaan poistamaan.