maanantai 11. elokuuta 2014

Kotimaista Road racingiä katselemassa

Viikonloppuna prätkän keula suunnattiin kohti Alastaron moottorirataa ja siellä ajettavia Road racing kisoja. Reilu 100 km Mansesta sujui sutjakasti Häijään kautta Vammalaan ja sieltä Äetsän ohi Keikyää, josta matka jatkui Rauman/Turun tietä kohti moottorirataa. Perille pääsy oli helppoa, tosin prätkäparkkiin olisin toivonut selkeämpää ohjeistusta. Ainakin näin ensikertalaiselle. Mutta löytyihän se, ja siellä odotti yllätys. Portilla jaettiin puunpalanen joka prätkälle jalan alle laitettavaksi, parkkialue kun oli hiekalla. Positiivista ja hienoa. Iso kiitos siitä järjestäjille.

Kisojen tuloksista en laita sen enempää tänne, kiinnostuneet ovat ne löytäneet jo jostain muualta. En tosin malta olla kommentoimatta sen vertaa, että odotin tiukempaa kilvan ajoa. Luokkien sisäinen tasoero oli mielestäni melkoinen, kilvan ajoa tai tiukempia tilanteita ei juurikaan näkynyt. Poislukien Nordic SuperStock 600 luokan voittotaistelua. Tämä tosin on vain minun mielipiteeni, ja oma näkökantani pääsuoran päästä.

Kamera tottakai oli mukana matkassa, ja muutama kuva tuli räpsittyä. Tuttuun blogi tapaan tässä alla kuvakollaasi kuvista, ja samat kuvat isompina ja yksittäisinä löytyvät nurkkaus.net valokuvagalleriasta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki tämän blogin kommenti tarkastetaan ennen niiden julkaisemista. Epäasialliset, herjaavat, rasistiset tms. kommentit tullaan poistamaan.