Nopea päivitys Pyynikinajoihin. Sain valmiiksi 3 videota tapahtumasta. Erikseen 50-, 60- ja 70-luvun kilpaprätkät.
Valokuvia ja matkakertomuksia. Ajatuksia jotka heräävät istuessa moottoripyörän satulassa, tai vaikka auton penkissä. Ajatukset liittyvät oleellisesti prätkiin, ajeluun, kulkemiseen, maantiehen, liikkumiseen ja kaikkeen siihen mitä prätkäilu, ja vähäisissä määrin autoilu, tuo päähän.
maanantai 29. elokuuta 2011
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Pyynikinajot 2011, näytösajot
Hämeen moottorikerho järjesti loistavan Pyynikinajojen näytösajo tapahtuman Nokian renkaiden testiradalla sunnuntaina 28. elokuuta 2011. Paikalla oli todella paljon 50-, 60- ja 70-luvun kilpamoottoripyöriä ajokuntoisina ja mikä tärkeintä ajohaluisina. Varikolle oli vapaa pääsy ihailemaan pyörien kuntoon laittoa ja vaikka juttelemaan veteraanikuljettajien kanssa. Nokia renkaiden testirata tarjosi näyttävät puitteet ajamiseen, vaikka Pyynikin ympäristön tiet olisivat olleet nostagisempia, pääsi näin radalla lähemmäksi prätkiä ja näkemään niitä useammin ja lähempää kuin katuradalla.
Prätkät oli jaeteltu kolmeen eri ikäluokkaan eli 50-luvulla, 60-luvulla ja 70-luvulla ajaneisiin pyöriin. Mukana oli aitoja Pyynikin kiertäjiä ja muita ajankohdan kilpureita. Jokainen "luokka" ajoi kaksi noin 10 min lähtöä, esitellen pyöriänsä ja niiden suorituskykyä.
Tilaisuus alkoi sinänsä harvinaisesti, että järjestävä taho siirsi aloitusaikaa ½ tunnilla aikaisemmaksi sateen uhan takia. Yleensä on jouduttu odottelemaan tapahtumien alkua ja sade on siirtänyt alkua myöhäisemmäksi tai peruuttanut tapahtuman kokonaa. Pointsit tästä järjestäjälle. Paikalle oli kerääntynyt todella paljon vanhoista moottoripyöristä kiinnostuneita. Parkkipaikat olivat täynnä autoja ja moottoripyöriä.
Kuvia tapahtumasta löydät valokuvagallerioista, Picasawebistä tai nurkkaus.net:istä. Ja videonpätkä on tulossa Youtubeen kunhan kerkiän sen sinne saamaan. Mutta laitetaan tähän nyt maistiaiseksi muutama valokuva.
Prätkät oli jaeteltu kolmeen eri ikäluokkaan eli 50-luvulla, 60-luvulla ja 70-luvulla ajaneisiin pyöriin. Mukana oli aitoja Pyynikin kiertäjiä ja muita ajankohdan kilpureita. Jokainen "luokka" ajoi kaksi noin 10 min lähtöä, esitellen pyöriänsä ja niiden suorituskykyä.
Tilaisuus alkoi sinänsä harvinaisesti, että järjestävä taho siirsi aloitusaikaa ½ tunnilla aikaisemmaksi sateen uhan takia. Yleensä on jouduttu odottelemaan tapahtumien alkua ja sade on siirtänyt alkua myöhäisemmäksi tai peruuttanut tapahtuman kokonaa. Pointsit tästä järjestäjälle. Paikalle oli kerääntynyt todella paljon vanhoista moottoripyöristä kiinnostuneita. Parkkipaikat olivat täynnä autoja ja moottoripyöriä.
Kuvia tapahtumasta löydät valokuvagallerioista, Picasawebistä tai nurkkaus.net:istä. Ja videonpätkä on tulossa Youtubeen kunhan kerkiän sen sinne saamaan. Mutta laitetaan tähän nyt maistiaiseksi muutama valokuva.
Lähettäjä Pyynikinajot 2011 |
Lähettäjä Pyynikinajot 2011 |
Lähettäjä Pyynikinajot 2011 |
Lähettäjä Pyynikinajot 2011 |
lauantai 27. elokuuta 2011
Ajelu Mobiliaan Kangasalle
Lauantai päivän ajelu suuntautui Mobiliaan Kangasalle katsomaan Rautalankaa ja jenkkiautoja tapahtumia. Tosin piti ajeluun saada kilometrejä, eli kiertoteitä mentiin. Suoraan Mansesta Mobiliaan ei tule matkaa kuin reilu 20 km riippuen mistä lähtee liikkeelle. Me ajelimme Länsi-Tampereelta Pirkkalan lentokentän ohi kohti Lempäälää, sieltä Valkeakoskelle ja Valkeakoskelta Kangasalle. Ja reitille ei todellakaan osunut moottori- tai moottoriliikenneteitä, vaan se kulki pikkuteitä pitkin.
Tiet olivat pääsääntöisesti kohtuullisessa kunnossa. Tosin osui reitille juuri asfaltoituja pätkiäkin, jotka olivat todella hyvässä kunnossa. Nopeuden pystyi hyvin pitämään sallitussa 80 km/h. Paikka paikoin oli vanhoja paikkausjälkiä, mutta niistäkin oli jo irtosora lähtenyt pois.
Mobilassa oli todellakin jenkkiautojen kokoontuminen ja kaikille ilmainen tapahtuma rock 'n rollin kera. Paikalla oli tottakai jenkkiautoja. Enemmän tai vähemmän rakenneltuina sekä jumalattomasti ihmisiä. Valokuvia tuli muutama otettu, mutta ei todellakaan mitään kattavaa kuvakavalkadia paikalla olleista. Lähinnä vain autoista jotka pistivät omaan silmään erityisesti.
Lisää kuvia löytyy Picasawebistä ja nurkkaus.net:in valokuvagalleriasta.
Tiet olivat pääsääntöisesti kohtuullisessa kunnossa. Tosin osui reitille juuri asfaltoituja pätkiäkin, jotka olivat todella hyvässä kunnossa. Nopeuden pystyi hyvin pitämään sallitussa 80 km/h. Paikka paikoin oli vanhoja paikkausjälkiä, mutta niistäkin oli jo irtosora lähtenyt pois.
Mobilassa oli todellakin jenkkiautojen kokoontuminen ja kaikille ilmainen tapahtuma rock 'n rollin kera. Paikalla oli tottakai jenkkiautoja. Enemmän tai vähemmän rakenneltuina sekä jumalattomasti ihmisiä. Valokuvia tuli muutama otettu, mutta ei todellakaan mitään kattavaa kuvakavalkadia paikalla olleista. Lähinnä vain autoista jotka pistivät omaan silmään erityisesti.
Lisää kuvia löytyy Picasawebistä ja nurkkaus.net:in valokuvagalleriasta.
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Pirkanmaan tiet: Kt 66
Pirkanmaan ja vähän Etelä-Pohjanmaan teitäkin tuli taas ajeltua yhden päivän aikana. Tällä kertaa oli oikeen suunnitelma ja ajatusta ajelun takana. Toteutin jo pitkään takaraivossa muhineen suunnitelman, operaatio kantatie 66. Kun kerran ei ole vielä päässyt ajamaan legendaarista Route 66, niin päätin sitten ajaa Suomen vastaavan tien eli Kantatie 66.
Näytä Kantatie 66 suuremmalla kartalla
Tie on Oriveden päässä hyvässä kunnossa. Mutkaa ja mäkeä löytyy, nopeusrajoitus on 80 ja 100 km/h. Liikennettä ei ole mitenkään hirveästi, mitä nyt paikallisliikennettä ja muutamia rekkoja kuljettamassa tavaraa. Nopeutta pystyy pitämään hyvin yllä ja tarvittaessa ohitukset sujuvat reippaasti. Ohituspaikkoja löytyy sieltä täältä, ainakin moottoripyörille. Oriveden päässä tien varrella ei oikeen ole mitään nähtävää, eikä taukopaikkojakaan. Tosin Orivedellä itsessään on bensa-asemia ja kauppoja ja kahviloita, joissa voi tankata sekä itsensä ja pyöränsä.
Oriveden jälkeen vastaan tulee Juupajoen kunta. Tie sivuaa kuntaa lyhyen matkaa, mutta tien varrella on heti yksi mahdollinen pysähdyspaikka. Katsomisen arvoinen Kallenaution kestikievari. Museo alue ja kahvila. Tosin itse en siellä poikennut, koska se oli vielä kiinni kun ajelin ohi.
Seuraava kunta on Ruovesi. Ruovedellä on melko paljon nähtävää. Ryövärinkuoppa ja Ryövärinkuopan luonnonsuojelualue. N ½ km pituinen luontopolku. Siikaneva on Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue ja maakunnan tärkein soidensuojelualue. Alueella on noin 6 km pituinen pitkospuinen luontopolku. Ja P-alueen läheisyydessä, n 250 m päässä, tienvieressä on rauhoitettu siirtolohkare Ollinkivi. Jäminkipohja on kylä tien varrella ennen Ruovettä. Jäminkipohjan ja Ruoveden kuntakeskuksen väliin jää Kautunvuolle ja Kautun kanava. Niiden kohdalla Kt 66 ylittää Näsijärven vesistön. Harmi vaan kun siltojen alle ei löytynyt tietä, jolla olisi päässyt katsomaan paikkoja, vuolletta ja kanavaa, vesistön tasolta. Voisiko olla paikka rakentaa jonkinlainen näköalapaikka tähän kohtaan? Orivedeltä Ruovedelle on noin 50 km, ja mikäli olet lähtenyt matkaan paljon aikaisemmin voisi tässä olla tauon paikka. Kesäkuntana Ruovedeltä löytyy kahvila vaikka laivarannasta. Siinä läheisyydessä on myös Runebergin lähde. Ja Kirkon vierestä hautausmaalta löytyy säilötty kirkkovene.
Seuraava kylä matkalla ylöspäin on Visuvesi. Visuvedellä Kt 66 ylittää Näsijärven vesistön Visuveden kanavan kohdalla. Siellä on pohjoismaiden suurimpia ja viimeisiä kääntösiltoja. Itse en jäänyt odottelemaan tasatunnein tapahtuvaa sillan kääntämistä ja tien sulkemista. Sillan jälkeen on toinen vuolle. Kanavan kohdalle pääsi helpommin katsomana veneiden ja laivojan kulkua ja taisi paikalla olla virvoke kioskikin. Tosin vain kesäaikaan.
Tie on yksi Suomen vanhimmista numeroiduista teistä, se on ollut nykyisellä paikallaan jo vuoden 1938 teinumerointijärjestelmässä. Tie kulkee Orivedeltä Lapualle, ja on noin 180 km pitkä. Sitä käytetään vaihtoehtoisena reittinä valtatielle 3. Nykyisen tien rakentaminen on aloitettu jo 1960-luvun alkupuolella ja viimeiset osat on valmistuneet 1985. Tie on tullut kuuluisaksi kun Jussi Raittinen levytti vuonna 1975 tien heikkoa kuntoa kritisoineen, hitiksi nousseen käännöskappaleenValtatie 66 (Route 66). Raittinen teki myös uusitun kantatien avajaisiin kappaleen Kun on uus kantatie kuuskytkuus. Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kantatie_66
Näytä Kantatie 66 suuremmalla kartalla
Tie on Oriveden päässä hyvässä kunnossa. Mutkaa ja mäkeä löytyy, nopeusrajoitus on 80 ja 100 km/h. Liikennettä ei ole mitenkään hirveästi, mitä nyt paikallisliikennettä ja muutamia rekkoja kuljettamassa tavaraa. Nopeutta pystyy pitämään hyvin yllä ja tarvittaessa ohitukset sujuvat reippaasti. Ohituspaikkoja löytyy sieltä täältä, ainakin moottoripyörille. Oriveden päässä tien varrella ei oikeen ole mitään nähtävää, eikä taukopaikkojakaan. Tosin Orivedellä itsessään on bensa-asemia ja kauppoja ja kahviloita, joissa voi tankata sekä itsensä ja pyöränsä.
Oriveden jälkeen vastaan tulee Juupajoen kunta. Tie sivuaa kuntaa lyhyen matkaa, mutta tien varrella on heti yksi mahdollinen pysähdyspaikka. Katsomisen arvoinen Kallenaution kestikievari. Museo alue ja kahvila. Tosin itse en siellä poikennut, koska se oli vielä kiinni kun ajelin ohi.
Seuraava kunta on Ruovesi. Ruovedellä on melko paljon nähtävää. Ryövärinkuoppa ja Ryövärinkuopan luonnonsuojelualue. N ½ km pituinen luontopolku. Siikaneva on Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue ja maakunnan tärkein soidensuojelualue. Alueella on noin 6 km pituinen pitkospuinen luontopolku. Ja P-alueen läheisyydessä, n 250 m päässä, tienvieressä on rauhoitettu siirtolohkare Ollinkivi. Jäminkipohja on kylä tien varrella ennen Ruovettä. Jäminkipohjan ja Ruoveden kuntakeskuksen väliin jää Kautunvuolle ja Kautun kanava. Niiden kohdalla Kt 66 ylittää Näsijärven vesistön. Harmi vaan kun siltojen alle ei löytynyt tietä, jolla olisi päässyt katsomaan paikkoja, vuolletta ja kanavaa, vesistön tasolta. Voisiko olla paikka rakentaa jonkinlainen näköalapaikka tähän kohtaan? Orivedeltä Ruovedelle on noin 50 km, ja mikäli olet lähtenyt matkaan paljon aikaisemmin voisi tässä olla tauon paikka. Kesäkuntana Ruovedeltä löytyy kahvila vaikka laivarannasta. Siinä läheisyydessä on myös Runebergin lähde. Ja Kirkon vierestä hautausmaalta löytyy säilötty kirkkovene.
| ||
Lähettäjä Panoramat |
| ||
Lähettäjä Moottoripyörän satulasta |
Onhan Visuveden kylä tunnettu Pusujuhlistaankin. Kesäisin toimintaa kylässä on varmaan enemmänkin. Heti kanavan jälkeen Kt 66 oikealta puolelta pohjoiseen ajettaessa löytyy leipomo jossa on myös kahvila.
Kantatie 66 jatkuu hyvä pintaisena ja mutkaisena, mutta kapeana kohti Virtoja. Tie kulkee metsien keskellä, liikennettä ei ole mitenkään hirveästi, mutta jos edellä kulkee rekka niin sen taakse kertyy herkästi jonoa. Ohituspaikkoja nelipyöräisille ei mitenkään hirveästi ole. Prätkällä kyllä pääsee ohi. Ennen virtoja löytyy Torisevan rotkojärvet. Kolme järveä muodostavat pitkät mutta kapeat ja osittain rannoiltaan todella jyrkät alueet. Järvien aluella on luontopolku ja kesäisin kahvila. Tosin nyt elokuun puolessa välissä kahvila oli jo kiinni. Mutta Virtojen keskustasta löytyy mahdollisuuksia tuoille ja itsensä ja prätkänsä tankkaamiseen. Virroilla on myös Herraskosken kanava jonka yli Kt 66 menee. Kanava alue on todella hienon näköinen istutettuine puineen ja hoidettuine nurmikkoineen. Kanava on yli 800 m pitkä ja katsomisen arvoinen.
Kt 66 jatkuu Virroilta kohti Alavusta ja jossain kohtaa siirrytään Etelä-Pohjanmaan maakuntaan. Tien ympäristö rupeaa pikkuhiljaa muuttumaan tyypilliseksi aakeaksi ja laakeaksi pohjanmaan lakeudeksi. Tosin pikkuhiljaa. Alavuden kohdalla voikin sitten tehdä yhteensä 14 km poikkeuksen Kt 66:lta ja poiketa Suomen suurimassa kyläkaupassa Veljekset Keskisellä Tuurissa. Ja ihmetellä maailman menoa. Tämä poikkeus oli itsekin pakko tehdä, tosin kauppa oli nopeasti kierretty eikä ostoksia mukaan tarttunut. Tämä ehkä johtui siitä että naispuoleisia matkalaisia ei ollut reissussa mukana. Mutta kahvit oli Keskisellä hyvä hörpätä, ja palata pian alkuperäisen suunnitelman toteuttamiseen. Alavudelta tie jatkuu kohti Kuortanetta, tiet muuttuvat suoremmaksi ja niiden ympäristö avarammaksi. Ja perinteisiä pohjalaista talojakin näkyy tien vierellä.
Kuortaneen keskustasta löytyy taukopaikkoja, jossa voi tankata itsensä ja pyöränsä. Kuortaneelta matka jatkuu kohti Lapuaa, joka on reitin päätepiste. Tosin tämä Kt 66 ei pääty Laupan kirkolle, mihin se alkuperäinen tie kaiketi päättyi. Vaan tielle 16, Vaasa Jyväskylä. Olipa tyhmä päätös tielle, mutta näin se kai menee nykypäivänä. Lapualta voi sitten jatkaa matkaa minne mieli tekee. Kaiken kaikkiaan tähän reiluun 180 km matkaan pysähdyksineen menee sen verran aikaa, että päivää on vielä jäljellä. Ja matkaa kanssa.
Mitä kokemuksia sitten jäi käteen elokuun puolessa välissä Kt 66:n ajamisesta? No ainakin sen että liikennettä ei ollut mitenkään hirveästi. Jonossa ei tarvinnut paljon ajaa, autoja oli liikkeellä lähinnä kuntakeskusten ja kylien läheisyydessä. Ja tottakai kyläkaupassa Tuurissa. Tosin leikkuupuimureita oli liikkeellä sitäkin enemmän. Niitä sai varoa, varsinkin pohjanmaan puolella missä peltoja oli enemmän tien vieressä. Suurin osa kesäkahviloista oli jo suljettuina, ainakin viikolla. Tai sitten avautuivat vasta myöhemmin. Eli kahvittelu ja virkistyminen piti hoitaa joko kunta keskusten läheisyydessä olevilla isommissa kahviloissa. Kauppojen tai liikenneasemien yhteydessä. Itse kyllä tykkäsin ajella tällä tiellä, vaikka nopeusrajoitukset olivatkin pääsääntöisesti 100 km/h. Pelkäsin että ajosta tulee vain yhtä tasakaasulla paahtamista, mutta kokemus oli kuitenkin pääsääntöisesti positiivinen. Tosin koskien ja virtaavien vesien läheisyyteen kaipaisin jotakin tauko-/näköalapaikkaa. Tai ainakin hyviä opasteita niille.
Tälläistä tällä kertaa. Seuraavaksi ajetaan jotain muuta tietä, ja ehkä siitä saadaan aikaiseksi jotain muunlaista juttua.
Ps. Palailin Lapualta kohti Mansea Seinäjoen, Ilmajoen, Kurikan, Kauhajoen, Karvian, Parkanon ja Luhalahden kautta. Päivän pituudeksi tuli reilu 500 km. Ihan kiitettävä päivämatka.
Labels:
2011,
ajoreitti,
Etelä-Pohjanmaa,
Kt 66,
moottoripyöräily,
Pirkanmaa,
tiestö
Location:
66, Suomi
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Satulalaukkujen kiinnittämistä
Suzukiin hankittiin heti uutena Highway Hawkin satulalaukut ja laukkuraudat, siis pyörään suunnitellut. Ettei tarvitsisi kikkailla kaikenmaailman laukkusarjojen kanssa. Taisin tästä aiheesta jo viime vuonna kirjoittaakin. Siis laukkuraudat kiinni ja laukut kiinni takasatulan alle ja menoksi. Hyvinhän ne kestivät kauden 2010 ja tätäkin vuotta heinäkuulle asti. Kunnes tapahtui se mitä jokainen laukkujen kanssa kulkeva motoristi varmaan pelkää. Toisen laukun kiinnitys petti ja laukku meni hetken aikaa pitkin kolmostietä. Onneksi kukaan ei ajanut laukun päältä, sisältö säilyi ehjänä ja laukku saatiin takaisin omistajalleen. Niinkin on päässyt jollekulle käymään, että laukku on jäänyt sille tielleen, kun tippumista ei ole huomattu ajoissa. Tai kun tippunutta laukkua on lähdetty etsimään sitä ei ole syystä tai toisesta enää löydetty.
Onneksi kotiin ei ollut enää kuin muutama kymmenen kilometriä, laukku saatiin harsittua takaisin kiinni ja päästiin turvallisesti kotiin. Kotona oli sitten aika tutkia vahingot ja selvitellä syytä laukun tipahtamiseen. Vahinkoja ei onneksi sattunut. Siis laukun sisällölle, eikä oikeastaan laukullekkaan muuta kuin tipahtamisen syy. Ja se syy selvisi aika helposti. Highway Hawkin laukut ovat vetoketjulla kiinni takasatulan alle tulevassa palassa. Ja toisen laukun vetoketju oli pettänyt. Vaikka vetoketjut ovat vahvatekoiset metalliketjut, niin oli siitä revennyt irti se metallipala jolla ketjut liitetään toisiinsa. Siis se pitkä ensimmäinen pala, joka menee ensimmäisenä lukon sisään. Ja kun sitä palaa ei enää ole vetoketju repeää kokoajan auki. Jokaisella on varmaan kokemusta tällaisistä kiinni pysymättömistä vetoketjuista, jotka aukeavat itsekseen. Ei muuta kuin R.M. Heinolle tekemään reklamaatiota laukusta, ja jonkinlaista korvausta/vaihtoa odottelemaan. Tämä kaikki siis tapahtui heinäkuun puolenvälin jälkeen.
Heinolla oli todella ystävällistä ja nopeaa palvelua. Ja asia otettiin hetimiten hoitoon. Laukku lähti maahantuojalle eli Duellille tarkastettavaksi ja päätettäväksi mitä sitten tapahtuu. Ja jo parin päivän päästä tuli soitto R.M. Heinolta, että tarvittaisiin toinenkin laukku ja kiinnitysosa tänne Heinolle, että voidaan lähettää sekin Mustasaareen Vaasan lähistölle Duellille. Tämä mielestäni tarkoitti sitä, että saan uudet laukut rikkoutuneiden tilalle. Mutta tähän se hoppu ja nopeus asioiden hoidossa sitten jäikin. Laukut lähtivät heinäkuun lopulla Mustasaareen, itse aloitin kesälomani elokuun alussa. Ensimmäinen viikko meni mukavasti Ruotsinmaalla ja Kolmårdenissa ja mökeillä poikkeillessa. Mutta toisella viikolla rupesin jo kaipailemaan satulalaukkujani takaisin. Ilman laukkuja ei pitkiä moporeissuja ajella. Selkäreppua ei viitsi kantaa mukana kovinkaan pitkää reissua, eikä muuten tavaraa saa oikeen kuljetettua mukanaan. Kyllä puolessa toista viikossa pitäisi laukkujen vaihto hoitaa. Kävin jo kyselemässä laukkujani Heinoltakin. Tosin eiväthän he osaa mitään sanoa maahantuojan asioista, muuta kuin että sieltä päin ei kukaan ole ottanut yhteyttä heihin. Mutta puhelinsoitto myyjältä maahantuojalle pisti asioihin taas vähän vauhtia.
Vihdoin 11. päivä Duellilta soitti edustaja. Saatiin pitkät puheet aikaiseksi satulalaukuista ja niiden kiinnittämisestä. Edustajan ensimmäinen asia oli, että laukkuja ei ollut oikeen kiinnitetty. Laukkujen kiinnittämisestä puuttui takaa koukut, jotka tulivat laukkurautoihin kiinni. Koukkujen tarkoitus on jakaa laukun painoa niin ettei paino tule pelkästään vetoketjun varaan. Ihan järkeen käypää, näin jälkikäteen ajatellen. Tosin siinä vaiheessa kun laukkuja ostettiin kukaan ei puhunut koukuista yhtään mitään. Puhuttiin vain laukuista, ja kriteeristä millä ne valittiin. Laukuilla piti olla kokoa niin että niihin mahtuu järjestelmäkamera ja iso objektiivi. Ja laukkuraudoista. Eikä tainnut olla kuvastossakaan mitään mainintaa koukuista kun sitä tutkittiin. Eikä muuten tiennyt Heinon myyjätkään ko jutusta, ei edes Highway Hawk tuotteista vastaava. Ihmettelivät vain mitä ihme koukkuja uusien laukkujen mukana tuli. Onneksi pääsin tässä asiassa heitä valaisemaan.
Laukkujen kiinnittäminen sinänsä on helppoa. Vähän joutuu askartelemaan ja tarvii muutamaa työkalua. Mutta akkuporakoneella ja Ø 5 mm poranterällä sai laukkujen takamuoviin reijät, joihin kiinnitin koukut niin että ne ottavat tukea laukkuraudoista. Alla olevasta kuvasta ehkä näet jotenkin koukkujen sijainnin ja tarkoituksen. Kuva on vähän heikkolaatuinen ja unohdin merkata siihen punaisella ympyrällä koukut, mutta ehkä saat selvää. Toinen koukku on kuvan oikeassa laidassa ja toinen keskellä kuvaa takajalkatapin vieressä.
Muutenhan satulalaukkujen asentaminen on helppoa hommaa. Varsinkin kun Intruderissa on laukkuraudat valmiiksi kiinni. Ei tarvitse muuta kuin takasatula irti, laittaa laukkujen kiinnitysosa satulan alle, veistää vähän nahkaan koloa ja kiinnittää takasatula. Toivottavasti satulalaukut pysyvät nyt matkassa hieman pidempään kuin ennen tätä episodia.
Kyllähän tämä kiinnitys vaikuttaa nyt huomattavasti tukevammalta kuin aikaisempi. Ja huomioikaa te joilla on Highway Hawkin satulalaukut, vetoketjulla kiinnitettävät, että kiinnitys on tukeva. Ja laittakaa tarvittaessa koukut laukkujen taakse kiinni. Voi olla että maahantuojan takuu ei välttämättä korvaa hajonnutta vetoketjua. Tosin itse jäin vähän ihmettelemään miksi koukut pitää ostaa erikseen? Eikö olisi helpompaa että koukut kuuluisivat laukkurautojen tai laukkujen kanssa samaan pakettiin, kun kerran laukut koukkuja vaativat? Ja miksi luettelossa tai myyjillä ei ole tarkempaa tietoa näistä koukuista?
Onneksi kotiin ei ollut enää kuin muutama kymmenen kilometriä, laukku saatiin harsittua takaisin kiinni ja päästiin turvallisesti kotiin. Kotona oli sitten aika tutkia vahingot ja selvitellä syytä laukun tipahtamiseen. Vahinkoja ei onneksi sattunut. Siis laukun sisällölle, eikä oikeastaan laukullekkaan muuta kuin tipahtamisen syy. Ja se syy selvisi aika helposti. Highway Hawkin laukut ovat vetoketjulla kiinni takasatulan alle tulevassa palassa. Ja toisen laukun vetoketju oli pettänyt. Vaikka vetoketjut ovat vahvatekoiset metalliketjut, niin oli siitä revennyt irti se metallipala jolla ketjut liitetään toisiinsa. Siis se pitkä ensimmäinen pala, joka menee ensimmäisenä lukon sisään. Ja kun sitä palaa ei enää ole vetoketju repeää kokoajan auki. Jokaisella on varmaan kokemusta tällaisistä kiinni pysymättömistä vetoketjuista, jotka aukeavat itsekseen. Ei muuta kuin R.M. Heinolle tekemään reklamaatiota laukusta, ja jonkinlaista korvausta/vaihtoa odottelemaan. Tämä kaikki siis tapahtui heinäkuun puolenvälin jälkeen.
Heinolla oli todella ystävällistä ja nopeaa palvelua. Ja asia otettiin hetimiten hoitoon. Laukku lähti maahantuojalle eli Duellille tarkastettavaksi ja päätettäväksi mitä sitten tapahtuu. Ja jo parin päivän päästä tuli soitto R.M. Heinolta, että tarvittaisiin toinenkin laukku ja kiinnitysosa tänne Heinolle, että voidaan lähettää sekin Mustasaareen Vaasan lähistölle Duellille. Tämä mielestäni tarkoitti sitä, että saan uudet laukut rikkoutuneiden tilalle. Mutta tähän se hoppu ja nopeus asioiden hoidossa sitten jäikin. Laukut lähtivät heinäkuun lopulla Mustasaareen, itse aloitin kesälomani elokuun alussa. Ensimmäinen viikko meni mukavasti Ruotsinmaalla ja Kolmårdenissa ja mökeillä poikkeillessa. Mutta toisella viikolla rupesin jo kaipailemaan satulalaukkujani takaisin. Ilman laukkuja ei pitkiä moporeissuja ajella. Selkäreppua ei viitsi kantaa mukana kovinkaan pitkää reissua, eikä muuten tavaraa saa oikeen kuljetettua mukanaan. Kyllä puolessa toista viikossa pitäisi laukkujen vaihto hoitaa. Kävin jo kyselemässä laukkujani Heinoltakin. Tosin eiväthän he osaa mitään sanoa maahantuojan asioista, muuta kuin että sieltä päin ei kukaan ole ottanut yhteyttä heihin. Mutta puhelinsoitto myyjältä maahantuojalle pisti asioihin taas vähän vauhtia.
Vihdoin 11. päivä Duellilta soitti edustaja. Saatiin pitkät puheet aikaiseksi satulalaukuista ja niiden kiinnittämisestä. Edustajan ensimmäinen asia oli, että laukkuja ei ollut oikeen kiinnitetty. Laukkujen kiinnittämisestä puuttui takaa koukut, jotka tulivat laukkurautoihin kiinni. Koukkujen tarkoitus on jakaa laukun painoa niin ettei paino tule pelkästään vetoketjun varaan. Ihan järkeen käypää, näin jälkikäteen ajatellen. Tosin siinä vaiheessa kun laukkuja ostettiin kukaan ei puhunut koukuista yhtään mitään. Puhuttiin vain laukuista, ja kriteeristä millä ne valittiin. Laukuilla piti olla kokoa niin että niihin mahtuu järjestelmäkamera ja iso objektiivi. Ja laukkuraudoista. Eikä tainnut olla kuvastossakaan mitään mainintaa koukuista kun sitä tutkittiin. Eikä muuten tiennyt Heinon myyjätkään ko jutusta, ei edes Highway Hawk tuotteista vastaava. Ihmettelivät vain mitä ihme koukkuja uusien laukkujen mukana tuli. Onneksi pääsin tässä asiassa heitä valaisemaan.
Laukkujen kiinnittäminen sinänsä on helppoa. Vähän joutuu askartelemaan ja tarvii muutamaa työkalua. Mutta akkuporakoneella ja Ø 5 mm poranterällä sai laukkujen takamuoviin reijät, joihin kiinnitin koukut niin että ne ottavat tukea laukkuraudoista. Alla olevasta kuvasta ehkä näet jotenkin koukkujen sijainnin ja tarkoituksen. Kuva on vähän heikkolaatuinen ja unohdin merkata siihen punaisella ympyrällä koukut, mutta ehkä saat selvää. Toinen koukku on kuvan oikeassa laidassa ja toinen keskellä kuvaa takajalkatapin vieressä.
| ||
Lähettäjä Moottoripyörän satulasta |
Muutenhan satulalaukkujen asentaminen on helppoa hommaa. Varsinkin kun Intruderissa on laukkuraudat valmiiksi kiinni. Ei tarvitse muuta kuin takasatula irti, laittaa laukkujen kiinnitysosa satulan alle, veistää vähän nahkaan koloa ja kiinnittää takasatula. Toivottavasti satulalaukut pysyvät nyt matkassa hieman pidempään kuin ennen tätä episodia.
| ||
Lähettäjä Moottoripyörän satulasta |
Kyllähän tämä kiinnitys vaikuttaa nyt huomattavasti tukevammalta kuin aikaisempi. Ja huomioikaa te joilla on Highway Hawkin satulalaukut, vetoketjulla kiinnitettävät, että kiinnitys on tukeva. Ja laittakaa tarvittaessa koukut laukkujen taakse kiinni. Voi olla että maahantuojan takuu ei välttämättä korvaa hajonnutta vetoketjua. Tosin itse jäin vähän ihmettelemään miksi koukut pitää ostaa erikseen? Eikö olisi helpompaa että koukut kuuluisivat laukkurautojen tai laukkujen kanssa samaan pakettiin, kun kerran laukut koukkuja vaativat? Ja miksi luettelossa tai myyjillä ei ole tarkempaa tietoa näistä koukuista?
torstai 11. elokuuta 2011
Pirkanmaan tiet: Pinsiö-Hämeenkyrö-Ylöjärvi
Loppukesän pikkulenkki Tampereen länsi- ja pohjoispuolella. Mukava vaikka ilta-ajelulle. Kilometrejä tulee vajaa sata ja aikaa menee reilun tunnin verran. Riippuu tietenkin mistä päin reitin alkuun tulee ja mihin on jatkamassa matkaa. Lenkki lähtee 3-tieltä heti Ylöjärven jälkeen Pinsiöstä. Kiertää siitä Sasin ja Mahnalan kautta Hämeenkyröön. Hämeenkyröstä Viljakkalan kautta Ylöjärvelle.
Tiet ovat kohtuu hyvässä kunnossa. Vain Pinsiön ja Sasin välillä oli hieman huonokuntoista asfalttia ja reitin loppupäässä Ylöjärvellä oli todella suuria pitkittäisiä pintavaurioita. Tankkaus mahdollisuudet löytyvät Ylöjärveltä joko reitin alkupäästä tai loppupäästä, tai sitten Hämeenkyröstä poikkeamalla reitiltä kylille. Reitin varrella on ainoastaan yksi tankkauspiste, Viljakkalassa ST1 asema. Samasta paikasta saa myös kahvia, pullaa, virvokkeita ja vaikka pizzaa. Nopeusrajoitukset vaihtelevat kylien 40 km/h rajoituksista 80 km/h rajoituksiin kylien välillä.
Reitin alkuosa on maisemiltaa ihan mukavaa, varsinkin Mahnalan ja Hämeenkyrön väli. Muutenhan Pirkanmaan pikkuteit kulkevat pääsääntöisesti metsän keskellä. Mutta mutkia ja mäkiä löytyy. Muuta liikennettä on kohtuu paljon joten kannattaa olla varovainen kaasukäden kanssa.
Näytä Pirkanmaan tiet: Pinsiö-Hämeenkyrö-Ylöjärvi suuremmalla kartalla
Tiet ovat kohtuu hyvässä kunnossa. Vain Pinsiön ja Sasin välillä oli hieman huonokuntoista asfalttia ja reitin loppupäässä Ylöjärvellä oli todella suuria pitkittäisiä pintavaurioita. Tankkaus mahdollisuudet löytyvät Ylöjärveltä joko reitin alkupäästä tai loppupäästä, tai sitten Hämeenkyröstä poikkeamalla reitiltä kylille. Reitin varrella on ainoastaan yksi tankkauspiste, Viljakkalassa ST1 asema. Samasta paikasta saa myös kahvia, pullaa, virvokkeita ja vaikka pizzaa. Nopeusrajoitukset vaihtelevat kylien 40 km/h rajoituksista 80 km/h rajoituksiin kylien välillä.
Reitin alkuosa on maisemiltaa ihan mukavaa, varsinkin Mahnalan ja Hämeenkyrön väli. Muutenhan Pirkanmaan pikkuteit kulkevat pääsääntöisesti metsän keskellä. Mutta mutkia ja mäkiä löytyy. Muuta liikennettä on kohtuu paljon joten kannattaa olla varovainen kaasukäden kanssa.
Näytä Pirkanmaan tiet: Pinsiö-Hämeenkyrö-Ylöjärvi suuremmalla kartalla
Location:
Pirkanmaa, Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)