lauantai 17. elokuuta 2019

Hämeen keskiaikafestivaali

Prätkä kuljetti äijää jälleen kerran tapahtumaan. Ja hyvin veikin, samalla reissulla tuli löytyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Prätkäilyä ja keskiaikahommia. Rupee pikkuhiljaan tälle kesälle tuleen tutuksi Manse Hämeenlinna väli, muutamaan kertaan mopo vienyt äijää tätä väliä.

Hämeenlinnassa pidettiin jo vaikka kuinka monetta kertaa Hämeen Keskiaikafestivaaleja Hämeen Linnan ympäristössä. Tällä kertaa erityisen mielenkiinnon kohteena oli alueella järjestettävä Buhurt turnaus. Eli keskiaikaista taistelulajia haarniskoissa ja miekoin ja kilvin tai sotakirvein tai sotavasaroin aseistettuna. Siinä otettiin naisesta ja miehestä mittaa taistelun muodossa. Sääntöjen puitteessa ja tuomareiden valvomana tottakai, mutta "alkukantaisin" ottein. Todellista taistelua siis.

Vaikka olihan aluella todella paljon muutakin nähtävää ja koettavaa kuin tuo Buhurt taistelua. Oli seppiä ja muita käsityöläisiä, joiden työskentelyä oli mahtava seurata. Ja totta kai mahdollista ostaa heidän tekeleitään ja tuotteitaan. Ja totta kai muitakin kauppiaita oli paikalla tarjoamassa kauppatavaraansa. Ja tämä kaikki tietenkin keskiaikaseen tyyliin tarjolla ja pukeutuneena. Löytyi alueelta tietenkin viikinkejäkin, jotka järjestivät omia ohjelmiaan ja kilpailujaan.

Tapahtumaa, nähtävää ja koettavaa oli jopa hieman liikaa tälläiselle yhden päivän nopealle pistäytymiselle alueella. Varsinkin kun Buhurt taistelut ja niiden katsominen vievät ison osan ajasta.

Tässä alla kuvakollaasi räpsityistä kuvista. Tuttuun tapaan lisää kuvia löytyy www.flickr.com/peepet. Siellä on rontti sata kuvaa tapahtumasta, pääasiassa Buhurtin parista.


Kirjoittajan huomautus: Miltei identtinen teksti Kuulumisia Nurkkauksesta -blogin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki tämän blogin kommenti tarkastetaan ennen niiden julkaisemista. Epäasialliset, herjaavat, rasistiset tms. kommentit tullaan poistamaan.