Heinäajelu 2010

Tuli tuossa extempore lähdettyä heinäajelulle prätkällä kaverin kanssa. Ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa tai edes tietoa yöpymispaikasta lähdettiin vain ajelemaan. Säätiedotus pikkaisen ohjasi suuntaa, eli kun etelä- ja itäsuomessa satoi, tai niin ainakin luvattiin. Ja sadetta luvattiin myös keski-suomen pohjoispuolelle niin päätettiin sitten suunnata Mansesta länteen, kohti rannikkoa.


Näytä Heinäajelu 2010 suuremmalla kartalla

Ensimmäinen etappi oli päästä Mansesta Mouhijärvelle, toki tietä 11 pitkin ensin alkuun. Mouhijärveltä suunnattiin tietä 259 pitkin Suodeniemen kautta Laviaan. Ihan kiva tie ajaa. Välillä oli pikkaisen routavaurioita asfaltissa, mutta nopeuden pystyi hyvin pitämään sallitussa 80 km/h. Laviassa harmitti ainoan kerran, että ei ollut järjestelmä kamera mukana. Peltoaukea päällä liiteli joku haukka, jonka olisi hyvin pystynyt ikuistamaan järkkärillä ja siinä olevalla 300 mm objektiivilla. Mutta ei sinne nyt enää kannata mennä kuvaamaan. Menetetty tilaisuus on menetetty tilaisuus. Lavialta jatkettiin matkaa Kankaanpäähän, tälläkin kertaa vähän isompaa tietä pitkin, tietä 44.

Kankaanpäässä piti poiketa Reiman tehtaan myymälässä, siellä kun kuulopuheiden perusteella voisi olla jopa moottoripyörä tai moottorikelkka vaatteita jossain poistomyynnissä. Ei ollut. Ei ainakaan tällä kertaa. No ehkä ensikerralla sitten, tai jotain... Tankkauksen jälkeen eteenpäin, siis itsensä ja prätkän. Nyt reitti vei tietä 270 Siikaisten ohi Merikarvialle. Sepä vasta oli hyvä tie ajaa. Uusi tai ainakin uuden karhea asfaltti huokutti ajamaan. Nopeudet pysyivät helposti 80 km/h, ja niiltäkin kohdilta missä tiessä oli vanhaa asfalttia se oli todella hyvässä kunnossa. Tosin maisemat ei tällä tiellä silmiä hivelleet. Metsää ja suota, suota ja metsää. Aika yksitoikkoista, mutta ehkä sitä tällä reissulla vielä jotain muutakin näkisi.

Merikarviassa otettiin pieni riski ja lähdettiin ajamaan vähän pienempää rannikkotietä ylöspäin. Numerolla 6600 merkitty tie, Rantatie, vei pikkukylien läpi kohti Kristiinankaupunkia. Tie oli melko hyvä kuntoinen, muutamassa kohdassa oli tiessä routamonttua ja pinta päässyt kulumaan. Nopeudet pysyivät 70 km/h tietämillä, jollakin katuendurolla olisi varmaan päässyt ajamaan lujempaakin, mutta ei kustomilla. Melko kapea tie ja molemmin puolin miehen mittaista pusikkoa heti asfaltin reunasta alkaen. Ei paljon ollut piennarta. Vaikka meri oli todella lähellä, niin ei siitä nähnyt kuin vilauksen siellä, toisen täällä. Olisi ollut kiva mikäli puustoa olisi hakattu niin että merikin näkyisi tälle teille. Mutta taitaa metsät olla yksityisen omistuksessa, eikä hakkuille ollut vielä tarvetta. Ei ainakaan turistia viehättämään. Eikä niissä kylissäkään ollut paljon näkemistä, ei kahvilaa tai muutakaan. Ei tälle tielle taida hirveästi turistit osua, suurin osa varmaan ajaa pohjoiseen tietä 8 pitkin. No onnistuneesti päästiin Kristiinankaupunkiin asti. Ja mikä parasta, sieltä löytyi paikka mistä sai ruokaa mahaansa.

Ihan kiva pikku kaupunki tuo Kristiinankaupunki, mutta tuli aika jatkaa matkaa. Ajopäivä oli vasta puolessa välissä, ja kilometrejä oli vielä edessä. Tosin vieläkään ei tiedetty mihin sitä mentäisiin ja missä oltaisiin yötä. Mutta eteenpäin. Kohti Närpiötä, mutta Kaskisten kautta. Ensin pikkutietä Kristiinankaupungista tielle 67, ja sieltä Kaskisiin. Kaskisissa oltaisiin juotu kahvit, mutta eipä sitten siitä pikkukylästä löydetty aukiolevaa kahvilaa, vaikka ympyrää keskustassa ajettiinkin. Ehkä ei vain osuttu oikealle kadullu, ja ei oltu tarpeeksi sitkeitä etsinnässä. Kaskisista Närpiön ohi ja tietä 673 pitkin kohti Maalahtea. Ihan kiva tie tämäkin, mutta tankki rupesi huutamaan tyhjyyttään ja alkoi bensa-aseman etsiminen. Vähissä oli asemat tämän tien varrella. Ajettiin vain eteenpäin, kunnes Maalahdesta löytyi tankkauspaikka.

Ja samassa päätettiin yöpaikkakin. Isokyrössä oli Kalliojärven lomakylä, josta saatiin pikku mökki ja saunamahdollisuus. Sinne siis Laihian kautta. Ihan kiva mökkikylä melko mielenkiintoisalla paikalla. Keskellä pohjanmaan lakeuksia ja peltoja oli metsän keskellä "kivilouhos" jossa oli kaksi järveä ja niiden ympärillä mökkejä. Meillä oli ihan perusleirintäalue mökki, kerrossängyt neljälle ja silleen. Mutta kyllä tässäkin vietti yönsä, koska tarkoitus oli jatkaa heti aamulla matkaa.

Ja matka jatkui pohjanmaan lakeuksia pitkin kohti Seinäjokea, ja sieltä Peräseinäjoelle. On ne lakeudet ihmeellisiä tälläisellä Pirkanmaalla eläneelle. Peltoa ja avaa näkymää joka puolella silmän kantamattomiin. Tie 18 Seinäjoelle oli tietenkin iso tie, isoine matkaajineen. Autoja, matkailuautoja ja rekkoja. Ei mitenkään mielenkiintoista ajella. Mutta Seinäjoelta Peräseinäjoelle ja siitä eteenpäin tie 694 oli mielenkiintoinen. Ensin Pohjanmaan näkymiä, ja sitten kun tultiin takaisin Pirkanmaalle, maastokin muuttui kuin taikaiskusta samantien paljon mäkisemmäksi ja varsinkin paljon metsäisemmäksi. Ihme juttu, mutta niin se maakuntaraja menee.

Loppumatka pohjois-Pirkanmaalta Virtojen seudulta tietä 65 pitkin ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen. Samojoa tuttuja maisemia mitä pitkin on niin monta kertaa aikaisemminkin ajellut.

Tulipa näiden kahden päivän aikana nähtyä monenlaista maisemaa ja monenlaista tietä. Miltei 700 km tuli ajeltua, mutta pidemmällekkin olisi voinut vielä ajaa. Ehkä tänä kesänä vielä ajetaan johonkin. Ja tulihan tässä samalla kerättyä uusia paikkoja ja pisteitä omaan EBT karttaankin. Kivaa oli.